Tämä teksti ei poikkeuksellisesti ole sanataidetta eikä runoutta, vaan muistuttaa enemmänkin esseetä tai mielipidekirjoitusta. Mutta tämänkin juuret ovat omassa elämässäni ja kokemuksissani, samoin kuin runojenikin.
Kuulun niihin ihmisiin jotka ovat yrittäneet etsiä mielenrauhaa ja tasapainoa erinäisten oppien ja ideologien avulla. Olen kokeillut kristinuskoa, zeniä, tiibetiläistä buddhalaisuutta ja erinäisiä New Age-juttuja saavuttaakseni sen ”sisäisen rauhan” ja ”valaistumisen”. Niiden olisi pitänyt lopettaa kärsimykseni ja haluni. Mutta ei, meditoin aktiivisesti noin kaksi vuotta ja elämäni ei muuttunut. Elämäni ei muuttunut vaikka luin Raamatun ja Timanttisutran. Huomasin vain rämpiväni samassa ongelmien suossa missä aiemminkin. Olin yhä epäitsevarma ja pelokas. Monesti minun oli vaikea hyväksyä tunteitani sekä halujani ja pyrin erinäisten henkisten harjoitteiden avulla pääsemään niistä eroon. Meditoinnista tuli minulle huume minkä avulla sain itseni psyykattua hetkeksi ”harmoniseen” tilaan.
Mutta mitä pitemmälle menin, sitä selvemmin ymmärsin itsepetoksen ja valheellisuuden. Mantrojen toistaminen ja hiljentyminen eivät olleet osa minua, ne olivat joidenkin gurujen kirjoituksia ja uskontoa. Rukouksiin en saanut minkäänlaista vastausta. Jumala ei puhunut minulle eikä Jeesus pelastanut. Enkä kokenut yhteyttä maailmankaikkeuden kanssa. Onneton mielentilani vain jatkui ja jatkui.
Aloin sitten miettiä että miten ihmeessä voin saada mitään rauhaa ikinä? Jos edes kaikkein kehutuimmat hengelliset traditiot eivät auta, niin mikä sitten? Olinko todella kaikkien mahdollisuuksien tavoittamattomissa? Joudunko vaan elämään elämäni masentuneena, ahdistuneena ja vihaisena maailmalle tuntematta ”yhteyttä kaikkeuteen”?
Mutta viime aikoina asiat ovat muuttuneet. Olen tajunnut että todellinen ongelma ei ole se että meillä kaikilla on vihan, surun ja kärsimyksen tunteita. Ongelma on se että me pyrimme pääsemään niistä eroon erilaisten oppien, uskontojen ja ideologioiden avulla. Me kuvittelemme että jonkin simppelin ajatusleikin avulla voi ”sammuttaa” ahdistavat tunteet. Todellisuus on se että tunteitaan ja halujaan ei voi paeta. Et voi elää kieltäen itsesi.
Nykyään laajalle levinnyt pseudo-buddhalainen New Age-ajattelu väittää että tunteemme ovat vain egon luomaa harhaa ja haitallisia. Ja ne estävät sen ihmeellisen ”valaistumisen” jota jokaisen pitäisi ainakin haluta. Kyseessä on tuossa mielessä pakottava ideologia jonka tavoitteena on tehdä kaikista ihmisistä passiivisia, buddhalaismunkkien kaltaisia tyyppejä jotka eivät koskaan halua tai tavoittele mitään. Ja jotka eivät tunne mitään muuta kuin jotain epämääräistä ”rakkautta” maailmankaikkeutta kohtaan. Eikä kukaan saisi tuntea romanttistakaan rakkautta, koska se aiheuttaa ”negatiivisa” asioita. Haaveet tulisi myös hylätä koska mitään ei saa tavoitella.
Koin itse suuren revelaation kun ymmärsin etteivät tunteeni ole turhia tai pelkkää harhaa. Kaikki tunteeni ovat osa minua. Eikä minun tarvitse yrittää päästä niistä eroon ja tavoitella jotain ”kosmista passiivisuutta”. Minulla on lupa vihaan, rakkauteen ja kaikkeen niiden väliltä! Minulla on lupa olla intohimoinen! Minun ei täydy käyttää elämääni paikallaan istumiseen ja meditointiin. Voin tavoitella asioita ja tuntea kipua sekä menetystä. Ne eivät ole pahoja asioita vaan osa täyttä elämää. Ei niitäkään ole siis pakko tuntea, muttei ole pakko kieltää niitä.
En tiedä mikä on oikea tapa sinulle elää elämäsi. Voit toki muuttaa vaikka luostariin tai rukoilla päivittäin jos haluat. Mutta tunteesi, mitä ikinä ne ovatkaan, eivät ole väärin. Kenenkään ei ole pakko tavoitella mystisiä kokemuksia tai mielentiloja, tavallinen elämä kaikkine piirteineen riittää aivan hyvin. Voi olla täysin vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti